Oriveden Ponnistuksen
110-vuotisjuhlarastit ja Hämeen AM-pitkä ja -viesti 11.-12.8.2018
Oriveden Aakkolassa
Säännöt
Kilpailussa noudatetaan
suunnistuksen lajisääntöjä (SSL), sekä järjestäjien antamia ohjeita.
Muistakaa Fair-play-säännöt,
kilpailunsa jo suorittaneet/ keskeyttäneet eivät saa kertoa vielä
suorittamattomille tietoja radasta
ja/tai kartasta.
Maasto
Suunnistuksellisesti
vaativa maasto, jota on aiemmin käytetty 2002 SM R2 pitkällä matkalla ja 2005
SM erikoispitkällä. Kilpailukeskuksen läheltä on kartoitettu 1,5 km2
uutta maastoa, joka soveltuu myös lasten radoille.
Kartta
Tulostekartta
6-värinen 8/2018. Karttakoot A5, A4, A3. Mittakaavat 1:7500 sarjoilla H/D10-12
ja H/D50+ sekä 1:10 000 sarjoilla H/D13-45. Käyräväli 5 metriä. Kartoitus: Janne Seppälä ja Tero Kopra. Vanhan kartan
osa on ajantasaistuksen ja uusintakartoituksen
joustava yhdistelmä: toimenpiteet on pyritty kohdistamaan alueille joissa on uuden
pohja-aineiston (mm- laserkäyrät) ja maastokäyntien perusteella ollut eniten
tekemistä. Menetelmästä johtuen laadussa saattaa olla hieman hajontaa.
Karttoja ei kerätä pois maaliin saapuneilta.
Viestissä kartat kerätään pois ensimmäisellä ja toisella osuudella.
Kielletyt
alueet
Kiellettyjä alueita ovat
lajisääntöjen mukaisesti pihamaaksi merkityt alueet ja karttaan erikseen merkityt
kielletyt alueet.
Rastinmääritteet
Rastimääritteitä ei ole tulostettu
kilpailukarttaan. Vain irralliset rastimääritteet on saatavilla lähtöpaikalla.
Rastimääritteille ei ole kiinnitystarvikkeita. Viestissä rastimääritteet ovat
vain kilpailukartassa. Viestissä rastikoodit ovat merkitty karttaan myös
rastinumeron viereen. Tukireitillä ei ole koodeja rastinumeron vieressä kartan
selvyyden vuoksi. Tarkista koodit rastimääritteistä. Rastireitillä ei ole
rastimääritteitä.
Kilpailunumerot
ja Emit-tarkistusliuskat
Kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroita.
Kilpailunumerot ovat saatavissa kilpailukeskuksessa infon läheisyydestä. Emit-tarkistusliuskat
jaossa rastimääritteiden vieressä lähtöpaikalla. Kilpailija
käyttää omia hakaneuloja kilpailunumeron kiinnittämiseen. Kilpailunumerot
kerätään pois maalissa.
Emit-kortin
numeron ja toimivuuden tarkistus
Tarkista emit-korttisi numero
lähtölistasta ja kortin toimivuus opaspaalun läheisyydessä olevassa tarkistuspisteessä.
Emit-kortin numeroa ei tarkisteta lähdöissä. Kortin toimintakuntoisuuden ja oikean
numeron toteaminen ovat kilpailijan omalla vastuulla.
Tarvittaessa Emit -kortteja on lainattavissa infosta
(vuokra 5 €). Vuokrakortit palautetaan kilpailun jälkeen infoon. Palauttamatta
jätetystä Emit -kortista peritään 70 euroa.
Lähtöajat
Kilpailijoiden lähtöajat ovat
nähtävissä tulostaululla, kilpailun www-sivuilla ja lähdöissä.
Lähdöt
Lähtö 1, matkaa 1200 m (valkoinen
viitoitus) ja lähtö 2, matkaa 300 m (vaalean sininen viitoitus). Opastus alkaa opaspaalulta.
Lähtöön 1 siirryttäessä tulee noudattaa
erityistä varovaisuutta tiellä liikkuessa.
Ensimmäiset lähdöt ovat klo 11:00. Lähdöissä
ei ole WC:tä.
Lähtö 2 erityisohjeet
5 min ennen omaa lähtöä: Kilpailijat kutsutaan nimellä lähtökarsinaan. RR- ja
TR- sarjoilla on rata nähtävänä ja muilla lasten sarjoilla kilpailukartta
K-pisteineen nähtävänä.
4 min ennen omaa lähtöä: Emit -kortin numeron ja lähtöajan tarkistus.
3 min ennen omaa lähtöä: Emit -kilpailukortin nollaus
2 min ennen omaa lähtöä:
Rastireittiläiset saavat kartan
käteen. RR– ratalaisia palvelee opastaja.
- HD 12 TR- sarjalla rata nähtävänä ja muilla
sarjoilla kartta K-pisteineen nähtävänä.
1 min ennen omaa lähtöä: Sarjat H12TR, D12TR, H12, D12, H13, D13, H14,
D14 saavat kartan 1 minuutti ennen lähtöä.
RR-
sarjan kilpailijaa ei hylätä puuttuvan tai väärän leimauksen vuoksi, vaan hän
saa 10 minuutin lisäajan / virheellinen rasti.
Rastireittirata
on merkitty maastoon valkoisella yhtenäisellä muovinauhalla. Karttaan rastireitti
on merkitty oranssilla viivalla.
Tukireitin
kartalla on rastireitin viitoitus oranssilla värillä, rastiväliviivat
on ratapainatusvärillä.
Sarjat
ja ratapituudet
La 11.8.2018
AM-pitkä
Sarja
|
Matka
|
Rasteja
|
Lähtö
|
Mittakaava
|
Kartan koko
|
Juomapiste
|
H21
|
10.0
|
19
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
H35
|
8.3
|
16
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
H40
|
8.3
|
16
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
H45
|
7.6
|
14
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
H50
|
6.4
|
15
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H55
|
6.4
|
15
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H60
|
5.8
|
12
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H65
|
5.1
|
9
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H70
|
4.2
|
10
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H75
|
3.6
|
8
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
H80
|
2.0
|
7
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H85
|
2.0
|
7
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H20
|
8.3
|
16
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
H18
|
6.7
|
14
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
H16
|
6.1
|
11
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
H14
|
3.3
|
10
|
2
|
1:10000
|
A5
|
ei
|
H13
|
2.8
|
10
|
2
|
1:10000
|
A5
|
ei
|
H12
|
1.9
|
7
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
H12TR
|
1.6
|
6
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
H10RR
|
1.4/2.6
|
6
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
D21
|
7.6
|
14
|
1
|
1:10000
|
A3
|
1
|
D35
|
6.7
|
14
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
D40
|
6.1
|
11
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
D45
|
5.1
|
9
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
D50
|
4.5
|
11
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
D55
|
4.5
|
11
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
D60
|
4.2
|
10
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
D65
|
3.6
|
8
|
1
|
1:7500
|
A3
|
ei
|
D70
|
2.5
|
9
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D75
|
2.0
|
7
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D80
|
2.0
|
7
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D85
|
2.0
|
7
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D20
|
6.1
|
11
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
D18
|
5.1
|
9
|
1
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
D16
|
4.1
|
6
|
1
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D14
|
3.3
|
10
|
2
|
1:10000
|
A5
|
ei
|
D13
|
2.8
|
10
|
2
|
1:10000
|
A5
|
ei
|
D12
|
1.9
|
7
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
D12TR
|
1.6
|
6
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
D10RR
|
1.4/2.6
|
6
|
2
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
KuntoA
|
5.1
|
9
|
1
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
KuntoB
|
2.4
|
8
|
2
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
Mallirasti
Mallirasti on nähtävissä
kilpailukeskuksessa opaspaalun luona.
Juomapiste
Maastossa on yksi juomapiste sarjoilla
H21, H35, H40, H45, H20 ja D21, jossa tarjolla vettä. Juomapiste on merkitty karttaan.
Toivomme, että kilpailija joka arvioi viipyvänsä metsässä kauan, ottaisi mukaan
omaa juomaa.
Ensiapu
Ensiapu on kilpailukeskuksessa.
Maali ja
keskeyttäneet
Viimeiseltä rastilta on viitoitus
maaliin, jossa suoritetaan maalileimaus, jonka jälkeen suoritetaan
leimantarkistus. Keskeyttäneiden
tulee ilmoittautua maalissa ja leimata maalileimasimella. Itkumuuri on maalin yhteydessä.
Myös mahdollisissa loukkaantumistapauksissa pitää tehdä ilmoitus keskeytyksestä
maalihenkilöstölle. Maali suljetaan klo 15:00.
Kilpailukeskus
Kilpailukeskus ja maali sijaitsevat
maasto-olosuhteissa pelto-alueella. Piha-alueella liikkuminen
on kielletty.
Pesu
Pesupaikkaa ei ole.
WC
WC:t ovat
vain kilpailukeskuksessa, viitoitus opaspaalulta.
Info
Info on kilpailukeskuksessa. Info
avataan klo 9:00.
Ravintola
Kilpailukeskuksessa
on kisakahvila, josta on saatavana kahvia, kahvileipiä, pullaa, sämpylöitä,
makkaraa ja virvokkeita.
Palkinnot
Kolmelle parhaalle Hämeen alueen
osallistujalle jaetaan mitalit. Alle 14 vuotiaiden mitalit jaetaan kuulutuksella.
H/D10RR sarjoissa palkitaan kaikki osallistujat. Sarjojen H21 ja D21 voittajat
palkitaan myös kunniapalkinnolla. Muut mitalit on noudettavissa infosta
tulosten selvittyä.
Opastus
ja pysäköinti
Tampere-Jyväskylä
maantieltä (valtatie 9) 8 km Oriveden keskustasta Jyväskylän suuntaan. Kilpailukeskus
on osoitteessa Aakkolantie 208, Orivesi. Pysäköinti
ja kilpailukeskus sijaitsevat pellolla.
Muksula
Muksulaan tulee
ilmoittautua etukäteen Arja Pajuselle p. 050
9665608 perjantai-iltaan mennessä.
Kuntosuunnistus
Kuntosuunnistus
järjestetään vain lauantaina. KuntoA noin 5,1 km
(lähtö 1) ja kuntoB noin 2,4 km (lähtö 2). Ilmoittautuminen
ja maksu 10 € infoon. Maksutavat käteinen, Smartum-
ja Tyky-liikuntasetelit tai rastilippu. Lähdöt klo 11-13. Kuntosuunnistajat saapuvat kilpailun maaliin, jossa
tekevät maalileimauksen ja jatkavat leimantarkastukseen.
Viestin lisäohjeet
Viestin juoksujärjestykset Emit-numeroineen IRMAan
lauantaina 11.8. klo 18:00 mennessä.
Joukkue, joka ei ole ilmoittanut
juoksujärjestystä emit-kortin numeroineen järjestäjien ohjeiden mukaisesti, ei saa
lähtölupaa.
Pakottavista syistä voi
juoksujärjestystä muuttaa kilpailukeskuksessa kilpailupäivänä klo 9:30 asti.
Juoksujärjestyksen muutoksesta
kilpailupäivänä peritään 10 €/joukkue. Muussa kuin
ilmoitetussa
järjestyksessä tai muulla kuin
ilmoitetulla Emit-kortilla juokseva joukkue hylätään.
Su 12.8.2018
AM-viesti
Sarja
|
Matka
|
Mittakaava
|
Kartan koko
|
Juomapiste
|
H21
|
6.9-7.0
|
1:10000
|
A3
|
ei
|
H35
|
5.8-5.9
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
H45
|
5.8-5.9
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
H50
|
4.6-4.7
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H55
|
4.6-4.7
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H60
|
4.0
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H70
|
2.7-2.8
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H75
|
2.4
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
H16-18
|
4.6-4.7
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
H14
|
2.9-3.0
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
H12TR
|
1.4-1.5
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
H10RR
|
1.6/2.9
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
D21
|
5.8-5.9
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D35
|
4.6-4.7
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D45
|
4.6-4.7
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D50
|
4.0
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D55
|
4.0
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D60
|
2.7-2.8
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D70
|
2.4
|
1:7500
|
A4
|
ei
|
D16-18
|
4.0
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D14
|
2.9-3.0
|
1:10000
|
A4
|
ei
|
D12TR
|
1.4-1.5
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
D10RR
|
1.6/2.9
|
1:7500
|
A5
|
ei
|
Kartta
Mallikartat ovat nähtävillä vaihtoalueella.
Hajonta ja viitoitukset
Kaikissa sarjoissa on hajonta kaikilla
osuuksilla lukuun ottamatta sarjoja H/D10RR. Matkoihin sisältyy
viitoituksia n. 400 metriä. Viitoitus
k-pisteelle on merkitty valkoisella siimarinauhalla.
Kilpailunumerot
Kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroita.
Kilpailunumerot on noudettavissa infosta joukkueittain. Viestissä 1. osuudella on
mustanumeroinen, 2. osuudella sininumeroinen ja 3. osuudella punanumeroinen kilpailunumero. Kilpailija käyttää omia hakaneuloja kilpailunumeron
kiinnittämiseen. Emit- tarkistuslipukkeet ovat joukkuekuorissa.
Kilpailunumerot kerätään pois maalissa.
Lähdöt
Yhteislähdöt toteutetaan porrastettuna. Lähtö-
ja vaihtoalueen sisäänpääsy avataan klo 9:40.
Odotusalueelta kunkin lähtöryhmän kilpailijat
kutsutaan lähtörivistöön viisi minuuttia ennen lähtöään.
Lähtöpaikalle on asetuttava viipymättä. Kartat
jaetaan kilpailijoille käteen ennen lähtömerkkiä. Karttaa ei saa katsoa ennen
lähtömerkkiä ja sen on oltava selvästi esillä. RR- ja TR-sarjojen kilpailijat
saavat katsoa karttaa 1 min ennen lähtöä.
Kilpailijoiden on kuljettava lähtöön/vaihtoon
Emit-nollaus- ja tarkistuspisteen kautta. Vältä ruuhkaa ja siirry ajoissa
lähtöpaikalle. Varaslähdön ottaneet joukkueet hylätään.
Lähtöryhmät
Klo 10:00: H21, H35, H45,
H50, H55, H60, H70, H75, H15-18 ja H14
Klo 10:10: D21, D35, D45,
D50, D55, D60, D70, D15-18 ja D14
Klo 10:20: H12TR ja H10RR
Klo 10:30: D12TR ja D10RR
Emit-ohje
Kaikissa sarjoissa käytetään
emit-leimausjärjestelmää.
Tarkasta tulostaululla esillä olevasta lähtöluettelosta,
että sinulle on merkitty oikea Emit-kortin numero. Virheellinen Emit-numero on
vaihdettava infossa ennen lähtöpaikalle siirtymistä. Virheellinen Emit-numero
johtaa hylkäykseen.
Laina-Emitin voi vuokrata
infosta, hinta: 5 euroa. Palautus infoon. Palauttamattomasta
kortista veloitamme 70 euroa.
Vaihto ja maali
Kilpailussa käytetään vaihto- ja maalileimausta.
Joukkueen loppusijoituksen ratkaisee maalilinjan
ylitysjärjestys noin 2 metriä ennen maalia.
Loppukiritilanteessa sijoituksen ratkaisee tarvittaessa
maalituomari. Aika otetaan leimauksesta, johon
mennään yksi kerrallaan samassa järjestyksessä missä maalilinja ylitettiin.
Maali suljetaan klo 14:00.
Kaikilla sarjoilla on sama vaihto- ja
maalileimauspiste. Heti leimauksen jälkeen kilpailija antaa karttansa pois keräyslaatikkoon
ja jatkaa eteenpäin oman sarjansa karttatelineelle. Otettuaan oman sarjansa kartan,
kilpailija jatkaa vaihtopuomille, missä luovuttaa kartan lähtevälle
kilpailijalle. Väärän kartan ottanut joukkue hylätään. Varakarttoja saa
vaihtoalueella olevalta toimitsijalta. Tähän kulunutta aikaa ei hyvitetä. Tämän
jälkeen kilpailija poistuu vaihtoalueelta leimantarkastuksen kautta. Maaliin
saapuvat kilpailijat poistuvat viitoitukselta suoraan leimantarkastukseen.
Keskeyttäneet
Keskeyttäneet ilmoittautuvat maalissa luovuttaen
karttansa.
Uusintalähtö
Uusintalähtö kaikille vielä lähtemättömille
kilpailijoille suoritetaan kuuluttajan ohjeiden mukaisesti noin klo 12:30. Vaihto
suljetaan 10 minuuttia ennen uusintalähtöä. Seuraa kuuluttajan ohjeita.
Emit-tarkistusliuskat
ja rastimääritteet
Emit tarkistusliuskat ovat kirjekuoressa yhdessä
joukkueen numerolappujen kanssa. Emit-tarkistusliuskaan tulee kirjoittaa
joukkueen numero ja osuus. Viestissä rastimääritteet ovat vain kilpailukartassa.
Viestissä rastikoodit ovat merkitty karttaan myös rastinumeron viereen, paitsi
ei tukireitillä.
Karttojen palautus
Viestikilpailun kartat kerätään maalissa vain
viestin vaihdossa (1. ja 2. osuus). Kerättyjen karttojen palautus tapahtuu uusintalähdön
jälkeen infon läheisyydessä.
Tuomarineuvosto
Lauantai: Vesa Pitkänen pj.(PirHi), Timo Saarinen (VaHa) ja Tapani Huhta (KangSK)
Sunnuntai: Vesa Pitkänen pj.(PirHi), Timo Saarinen (VaHa) ja ?
Kilpailun
organisaatio
Valvoja: Kimmo Viertola, KOO-VEE
Kilpailunjohtaja: Jani Jauhiainen p.
0400 831924
Pääratamestari: Antti Uotila
Ratamestari: Taina Uotila (lasten
radat)
Lähdöt: Jukka Koistinen (lähtö 1) ja
Niina Järvensivu (lähtö 2)
Maali: Matti Hahto
Tulospalvelu: Oula Järvensivu
Kuulutus: Pasi Kiema
Ravintola: Satu Jauhiainen
Liikenne ja paikoitus: Tapio
Lindstedt
Info ja tiedottaja: Arja Pajunen p. 050 9665608
Kilpailukeskus: Heikki Lepistö ja
Olavi Kinnunen
Ensiapu: Terhi Uotila
Kilpailukeskus
Menestyksekkään onnekasta kilpailua!