|
Suunnistuskoulu kesä 2011 Suunnistuskoulu aloittaa maanantaina 9.5 klo 18.00 Rovastinkankaan koululla, jossa on ilmoittautuminen ja ensimmäinen harjoitus. Harjoituspäivä on toukokuussa maanantai klo 18.-19.30 ja kesäkuusta alkaen harjoittelemme tiistaisin iltarastien yhteydessä (klo 17.00-19.00). Iltarastien yhteydessä on oma suunnistuskoulurata, jota voi harjoitella yksinään tai tarvittaessa saa opastusta, mielellään heti klo 17.00. Myöhäisen kevään ja metsässä olevan lumitilanteen vuoksi suunnistuskoulu
aloitetaan tänä vuonna hieman myöhässä, mutta vastavuoroisesti
suunnistuskoulua järjestetään pitkälle kesäkuun puolelle. Paltanmäen
kartta on suunnistuskoululaisilta harjoittelukiellossa Hämeen
Oravapolkuviestin takia, joten kartta päästään ottamaan suunnistuskoulun
käyttöön vasta 14.6 jälkeen. Kesäkuun loput suunnistuskoulukerrat
tarkennetaan lähempänä ajankohtaa. Toimintaan voi tulla mukaan milloin vain ja vanhemmat voivat opetella tai kertailla suunnistustaitoja yhdessä lasten kanssa ja toimia samalla apuohjaajina. Suunnistuskoulu on maksuton, eikä iltarastien yhteydessä peritä lapsilta karttamaksua. Ohjaajina toimivat Niina Järvensivu 045 120 3468 ja Arja Pajunen 050 966 5608. Tiedot harjoituksista löytyvät myös Oriveden Sanomista Seurat toimii-palstalta.
Kalenteri
| Aika | Paikka |
Kuvaus |
Vastuuhenkilö |
| 9.5.2011 | Rovastinkankaan koulu | Suunnistuskoulu aloittaa maanantaina 9.5 klo 18.00 Rovastinkankaan koululla, jossa on ilmoittautuminen ja ensimmäinen harjoitus. | | | 16.5.2011 | Rovastinkankaan koulu | | | | 23.5.2011 | Siitaman Jukola | Sijainti | | | 30.5.2011 | Korkeakosken koulu | Sijainti | | | 2.6.2011 | Hyytiälä | Yhden päivän suunnistusleiri Juupajoella Hyytiälässä. | | | 6.6.2011 | Siitaman Jukola | | | | 13.6.2011 | Rovastinkankaan koulu | | | | 14.6.2011 | Paltanmäki | Hämeen Oravapolkuviesti, Orivesi, Paltanmäki | | | 15.6.2011 | Paltanmäki | Paltanmäki, iltarastit, lasten radat edellisen päivän kisaradoilla. | |
|