Vettenkaatumannoron nousu


Vettenkaatumannoro

Vettenkaatumannoro tai myös Vettenkaatumennoro on paikan nimi Voitilan kylässä. Noro viitannee puroon ja siis laaksoon. Mutta meitä suunnistajia Vettenkaatumannorossa kiinnostaa lähinnä nousu Isovuorelle, joka eteläsuomalaisittain nousee huikeasti ympäröivästä maastosta ja mm. Vettenkaatumannorosta. Vettenkaatumannoron sijainnin kansalaisen karttapaikalta voit tarkistaa tästä linkistä.

Nousu

Nousua kertyy noin sata metriä ja kuljettavan reitin pituus on vain noin 750 metriä. Mutta sekin tuntuu pitkältä matkalta, varsinkin silloin kun kokeillaan rajoja ja sitä, kuinka nopeasti metsäautotieltä pääsee kiipeämään huipulle, entiselle kolmiomittaustornin pystytyssijalle. Katso video tästä.

Historiaa

Vettenkaatumannoro on tietenkin syntynyt jääkauden jälkeen jäätiköiden sulamisen ja maa-ainesten liikkumisen seurauksena, mutta orpolaisten suunnistajien harjoitus- ja testipaikaksi se on muodostunut lähinnä allekirjoittaneen yllyttämänä. Vinkin muistaakseni kohteeseen sain Iivosen Maunolta. Hän on tehnyt pitkää lenkkiä varmaankin jo liki puoli vuosisataa sitten kyseisen notkelman kautta. Ensimmäiset harjoitukseni tein yhdessä Iivosen Harrin kanssa muistaakseni syksyllä 2002. Silloin harjoitusmuotona oli sauvakävely otsalampun valossa syyspimeällä. Reitti rajautui nousun jyrkempään osuuteen. Sittemmin pidensin reittiä vielä reilun pari sataa metriä. Tällä reitin osuudella nousua ei tapahdu enää merkittävästi, mutta yksittäiseen suoritukseen tulee lisää pituuttaa ja siis parempi harjoitusvaikutus. Jyrkän osuuden päätyttyä urheilijalta kysytään rytminvaihtokykyä. Nimittäin loivapiirteisempikin osuus voi muodostua pitkäksi, mikäli voimat on jo täysin loppuun ammennetut.

Testijuoksut

Nousu tarjoaa oivallisen testijuoksupaikan. Maksimaaliseen hapenottokykyyn perustuva suoritus voidaan kyseisessä nousussa mitata niin hyvin kuin se vain kenttäolosuhteissa on mitattavissa. Herra Cooper on tosin todennut, että parhaimman kuvan hapenottokyvystä saa 12 minuutin mittaisella juoksutestillä. Mutta tällöin juostaankin tasamaalla. Tällaisen yksittäisen nousun juokseminen täysillä ei ole jänteille ja lihaksille lainkaan niin kova juttu kuin kolmesta neljään km:n mittainen ratajuoksu. Ja lyhytkestoisuuden vuoksi sen rasittavuus muutenkin on alhainen. Siksi näkisin mahdollisena jopa joka viikkoisen testin juoksemisen. Rajoittavaksi tekijäksi muodostuu lähinnä psyyke - onko kanttia ottaa kovin usein kovaa maitohappokuormaa ja piiskata itsensä kestämään rutistusta aivan loppuun asti.

Ajanotto tapahtuu suunnistajamaisesti emit-leimauksilla. Mäen alla nollataan leimasin ja maalileimaus pysäyttää ajan juoksemisen. Tulokset kirjoitetaan välittömästä MTR:llä. Varmistus kannattaa tehdä omalla kellolla ja muutenkin on suositeltavaa mitata mm. sykkeet suorituksesta.

21. kesäkuuta 2009

Sana oli kiirinyt ja osanottajia oli jo yhdeksän. Kymmentä ei saatu kokoon allekirjoittaneen oltua toipilaana.Tälläkään kertaa paikalle ei rohjennut yhtään naispuolista testaajaa. Tosin aikasempina vuosina heitäkin on ollut.

Tulokset halusin kirjata aakkosjärjestyksessä korostaakseni, että kyse on kilpailemisesta itseä vastaan. Suluissa näkyy parannus kahden kuukauden takaiseen tulokseen. Akun suoritus olikin joka suhteessa erinomainen! Sekä tietenkin Samulin! Akillesvaivaisena ja pyörälenkin ohessakin Tapio teki H60-sarjan pohjat. Tosin Pertillä taisi jäädä jotain hampaankoloon...

Kyllähän pieni keskinäinen kisailu ilman muuta kuuluu kuvioon ja on aivan tervettä. Pojat pistivätkin sellaiset tulokset, että haaste on heitetty. On vain ajan kysymys, kun testissä en enää teekään pohjia. Ja ohi tultanee oikein joukolla, sillä nuoretkin urheilijat paransivat mukavasti tuloksiaan. Myös isojen poikien kesken kamppailu oli tasaväkistä.

  • Aleksi 4.11 (-38)
  • Heikki 6.22 (-30)
  • Juha 4.30 (-12)
  • Keijo 4.26 (-20)
  • Pertti 6.48
  • Riku 5.51
  • Samuli 4.11
  • Tapio 6.39
  • Tero 4.30 (-19)

21.elokuuta 2009

Loistavaan loppukesän iltaan osallistui ennätysmäiset 11 juoksijaa! Hienoa me! Ja myös ajat olivat mainioita. Erityisesti merkillepantavaa on ikähaitarin ääripään suoritukset. Juha paransi jälleen selvästi. Tällä kertaa 12 sekuntia ja Heikki peräti 28!

Lisäksi saimme myös kauniimman sukupuolen edustajia ensimmäistä kertaa testaamaan nousukuntoaan Uotilan sisarusten toimesta reippaasti täyspitkien verryttelyjen kera. Myös Tuomas ja Jukka tekivät ensimmäiset noteerauksensa nousuun.

Aikoja siinä järjestyksessä, kuin ne MTR:stä tulostettiin:

  • (Teron verryttelynousu 5.52)
  • Keijo 4.30
  • Juha 4.18
  • Jukka 5.02
  • Riku 5.40
  • Tuomas 4.33
  • Aku 4.08
  • Tero 4.24
  • Heikki 5.54
  • Pasi 3.59
  • Tiina 6.56
  • Taina 7.04

23. lokakuuta 2009

Yleisön pyynnöstä kokoonnuimme vielä kerran tällä kaudella testijuoksun merkeissä. Neljä urhoa lähti Kasakkamäentieltä mutta loppujen lopuksi rinteessä oli kahdeksan henkeä, kun Teron Anna hoiti huoltopuolta varustekuljetuksineen. Juha oli aikatauluepäselvyyksien vuoksi polkenut pyörällä paikalle ja Antti tuli rinteessä vastaan sekä Riku tapojensa mukaisesti siinä vaiheessa, kun viimeiset lähtivät koetokseensa. Antti kuitenkin liukeni paikalta kuin varkain eikä hän jättänyt tulostaan. Annakin tyytyi huoltotehtäviin, eikä halunnut kellottaa mäkeä tällä kertaa. Mutta kuusi tulosta saatiin.

Tulokset yllättivät järjestään porukan allekirjoittanutta myöten. Juostessa useimmista tuntui, että ennätysvauhtia tässä mennään mutta sitten MTR sylkäisikin karut lukemat pöytään (tai kalliolle): jokainen huononsi edelliskertaisesta tulostaan enemmän tai vähemmän. Todettiin, että syyn täytyy johtua vuorovesi-ilmiön vaihtelusta... Ei vaan. Ilmeisesti kylmä keli (+1,5 astetta C) todellakin on omiaan blokkaamaan keuhkorakkuloiden toiminnan maksimaalista hapenottoa vaativassa suorituksessa. Jatkopohdintojen ja -kokeilujen varaan jää se, adaptoituuko elimistö talven mittaan toimimaan paremmin myös kylmässä ilmassa. Joka tapauksessa kylmä ilma raakana keuhkoihin vedettynä ei kulkeudu lihakseen samalla hyötysuhteella kuin esim. 15 astetta lämpimämpänä.

Tuloksia MTR-liuskalta tulostusjärjestyksessä:

  • (Pasi verryttely 5.12)
  • (Aleksi verryttely 6.02)
  • (Tero verryttely 5.56)
  • Keijo 4.37
  • Juha 4.26
  • Aleksi 4.16
  • Pasi 4.02
  • Tero 4.34
  • Riku 6.28

2. toukokuuta 2010

Vapun jälkeisissä tunnelmissa kokoonnuimme pienellä, mutta sitäkin iskukykyisemmällä porukalla valloittamaan Isovuorta. Mäen juurella allekirjoittanut huomasi kiusallisen, mutta ei kuitenkaan peruuttamattoman takaiskun: leimasimet olivat jääneet kotiin ja emit-ajanottoa ei voitu suorittaa. Tehtiin sitten niin, että juoksijat ja ajanottaja Heikki laittoivat samanaikaisesti kellon käyntiin. Juoksijoiden vastuulle jäi tasaminuutilla lähteä mäen alta ja Heikki ilmoitti viralliset sekunnit mäen päällä.

On toki ollut tiedossa, että on vain ajan kysymys, milloin valtikka vaihtuu. Tänään varmistui, että kysymys on enää lyhyestä ajasta, kun Juha osoitti huomattavaa kehittymistä tekemällä uuden oman ennätyksen 4.05!

  • Juha 4.05
  • Pasi 4.00
  • Tero 4.40
  • Pertti 6.50
  • Keijo käveli mäen 8,5 minuuttiin PK-sykkeillä
Ilmoista voisi vielä todeta, että sää oli suosiollinen, vaikkakin epävakainen: lähtöhetkellä satoi vettä, palatessa rakeita, mutta suurimman osan aikaa oli satamatta, jopa aurinkoista välillä. Tuuli oli puuskittaista ja kylmää noin 5-6 asteen lämpötilassa. Siis vappusää mitä parhaimmillaan :-)

Seuraava virallinen mäkitesti juhannusviikonloppuna, sunnuntaina klo 15; ennen sitä Björkdungenin polku perjantai-iltana 28.5..

27. kesäkuuta 2010

"Kuningas on kuollut, eläköön uusi kuningas!"

Vettenkaatumannoroon kokoontui juhannuksenvieton huipennuksen pieni, uskollinen joukko: Tero, Anna, Juha ja Keijo. Ja Heikki suoraan mäelle!

Edellisestä kerrasta viitteenä oli odotettavissa oli uuden kukkulan kuninkaan valtaan nouseminen. Ja niin kävikin!

  • Juha 4.01
  • Pasi 4.03
  • Tero 4.37
  • Keijo 4.40
  • Heikki 6.11
Seuraava tapahtuma on sunnuntain 8. elokuuta klo 15 kokoontuminen polkujuoksuun Björkdungeniin. Vettenkaatumannoron virallinen nousu on seuraavan kerran perjantaina 27. elokuuta klo 17:30. Nähdään, säilyttääkö uusi kuningas valtansa!

27. elokuuta 2010

Juha oli KLL:n kisoissa ja Keijo valmistautui pitkään pyöräretkeen. Lopulta Kasakkamäentieltä ei ollut allekirjoittaneen lisäksi muita lähtijöitä. Saavuttuani ampumaradalle tapasin Teron sieltä. Hän ei ollut muistanut testijuoksua ja meni tovi, ennenkuin hän sen huomasikaan. Vnoroa lähestyessämme vastaan verrytteli Heikki ja sitten myös Antti ja Taina. Näin juoksijoita oli lopulta viisi. Tuloksia mäellesaapumisjärjestyksessä:
  • Taina 6.40
  • Antti 5.46
  • Heikki 6.17
  • Tero 4.33
  • Pasi 4.09
Seuraava tapahtuma on joko perjantaina 24. syyskuuta tai sunnuntaina 26. syyskuuta Björkdungenin polku. Vettenkaatumannoroa harjoitellaan perjantaisin, mutta seuraava virallinen testi on keväällä 2011 (ellei innostuta vielä lokakuussa kokeilemaan).

6. toukokuuta 2011

Aurinkoisessa kevätsäässä avattiin sulan maan testijuoksujen sarja Vettenkaatumannoron nousulla. Tapahtumaa piristivät uudet kasvot.
  • Silja ja Niina Järvensivu 6.44
  • Oula Järvensivu 5.20
  • Aku 4.31
  • Juha 4.43 yhdellä jalalla ;-)
  • Tero 4.31
  • Pasi 4.06 
7. elokuuta 2011

Sopivassa parinkymmenen asteen kelissä juostiin noroa heinittyneen polun asemasta. Tero hoiti järjestelyjä Pasin tanssiessa. Tapahtumasssa oli periaatteessa naisenemmistö, mutta Taina ei tehnyt virallista yritystä ja Anna ei löytänyt ampumaradalta pelipaikalle asti. Juha ryytyi aamuihin tai viikon tiukkoihin treeneihin ja Terolla painoi arvometalli. Etelän kirjeenvaihtajamme Tiina teki kuitenkin ihan kelpo ajan.
  • Juha 4.38
  • Tero 4.41
  • Tiina 6.31
10.syyskuuta 2011

Vesisateen raikastama ilma ja suhteellisen lämmin ilma loivat hyvät puitteet juoksemiselle. Varsinkin kun polku ei ollut sateista pehmennyt, vaan sen oli nopeassa kunnossa. Tero hoiti Lammikon tehtäviä flunssan vuoksi ja kolme karpaasia spurttasi mäen ylös.
  • Pasi 4.05
  • Teemu 4.34
  • Keijo 5.03

13.toukokuuta 2012

Hitaasti edistynyttä kevättä piristi aurinkoinen sää. Lämmintäkin oli toistakymmentä astetta ja reitti kuiva ja erittäin nopeassa kunnossa, joten juoksemiseen olosuhteet olivat mitä mainioimmat. Osallistujia oli niukanlaisesti; Heikki suoritti ajanottoa. Seuraava nousu on juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina.

  • Pasi 4.05
  • Tero 4.48
  • Peetu 5.08

Tämän sivun laati Pasi. Viimeisin päivitys 13.5.2012